Tätä tehtiin kuin Iisakin kirkkoa. Ja oikeastaan tällä tekeleellä oli kaikki edellytykset ufoutua pahasti:

1. Se on virkattu
2. Olen tehnyt samalla mallilla jo kolme lasten hattua
3. Ohjetta piti modata sekä aikuisen kokoon, että Bambu langalle.

Mutta se valmistui ja vielä kesäkuussa.

1246854651_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli: Simpukkalieri hattu
Lanka: Novita Bambu
Koukku: 2,0 mm
Kulutus: 88 g
Muuta: tehtiin metodilla "virkkaa ja pura, virkkaa ja pura". Toimitusaika lankojen toimituksesta toista kuukautta, pahoittelen.

Hattu on apinalle liian pieni, joten näyttää hölmöltä, toivottavasti sopivampi saajalleen. Saaja tulee tänään käymään ja pääsee (taas!) sovittamaan.  

Kesäkuun tuotoksia tämäkin:1246854555_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli: Zetor
Lanka: Novita Rose Mohair
Puikot: 5,5 mm
Kulutus: 102 g
Koko: siipiväli 210 cm, ja keskikorkeus 110 cm, eli suuri
Muuta: Vierashuoneen huonekalujen uudelleenjärjestelyn tuloksena jouduin pingottamaan kaksinkerroin. Pingoituksessa syntynyt "keskiharjanne" on kuvassa yhä näkyvissä. Painoin kyllä raudalla pois ennen ensiesiintymistä.

Malli oli nopea tehdä, kuvio ei valitettavasti erotu kovinkaan selkeästi. Suunnitelmissa onkin tehdä toinen jostain toisesta langasta, joskus.

Ja jottei totuus unohdu, on sitä heinäkuussakin saatu jo jotain valmista. Suvun tulokkaalle villaa, ettei heinäkuun hallayöt pääse paleltamaan ;)

1246854603_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli: villahousuja omasta päästä
Lanka: Virolainen hahtuva, yksin-, kaksin ja kolminkertaisena
Puikot: 3,5 -5,0 mm
Kulutus: 124 g
Muuta: netti on pätkinyt ja tietenkin juuri silloin, kun etsin ohetta poikittain neulottuihin ja kirjekuoriin, joten nämäkin sovellettu omasta päästä.

Tulevat vanhemmat poikkesivatkin sopivasti eilen, ja sain taas työnnettyä heille sekä nämä, että muita meille pieneksi jäänyttä vaippatarvikkeita.

Nyt jatkamaan miehen villatakkia. Haaveilen sen valmistuvan viimeistään 12.7., mutten ole kovin optimistinen sen suhteen.