Yritän saada lankavarastoani pienemmäksi ja päätin iskeä ensimmäiseksi Samoksen jämiin. Lankaa on useamman neuleen jäljiltä, osa purettua ja osa selkeästi ylijäänyttä. Värimaailma on vaalea, valkoista sekä kirkkaan, että luonnonvalkeana sekä kahta eri sävyistä vihreää.

Aloitin ensin virkkaamaan kassia, jota olen jo pidemmän aikaa suunnitellut, mutta tympääntyminen iski ja jo ainakin kertaalleen purettu lanka päätyi taas kerälle ja kassiin häpeämään.

Blogeja selaillessani näin erilaisia virkattuja verkkohuiveja ja Novitan sivuilta löytyi vielä ohjeetkin sellaisen tekemiseen. Päättäväisesti valkoiset nöttöset uudelleen esiin ja virkkaamaan niin kauan kuin lankaa riittää. No, lanka ei sitten riittänyt kovin pitkälle, huivista tuli passeli neitokaiselle.

Neiti sitä kuitenkaan tuskin suostuu käyttämään, mutta toivottavasti kelpaisi edes nukkeleikkeihin.

1242387655_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli: Novitan virkattu verkohuivi

Lanka: Novita Samos

Koukku: 4 mm

Koko: pieni, taas

Kulutus: 86 g

Ja sitten vuoden virallinen mörvelö, ja kyllä saa nauraa, niin nauran minäkin..

1242387807_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ostin itselleni kameran ja täytyihän sille suojapussi virkata.

 

Malli: oma

Lanka: Novita Tennessee

Koukku: 3 mm

Koko: passeli

Kulutus: 20 g

Ei tuo onneksi ihan noin hölmöltä näytä silloin, kun siellä on kamera sisällä, mutta hölmöltä joka tapauksessa. Ajaa kuitenkin asiansa ja saa kelvata toistaiseksi.