Sain siskon tytöltä tarpeettomaksi jääneen koneen, kiitos vielä kerran E, joka korvasi ennen käytössäni olleen noin 10 vanhan pöytäkoneen. Tarpeeseen siis tuli. Ongelmaksi on muodostunut netin toimiminen.

Jotkut sivustot toimivat moitteettomasti, toiset taas silloin tällöin. Pahin epävarmuussivusto on yahoo, jonka kautta pyöritän suurinta osaa henkilökohtaisesta sähköpostiliikenteestäni sekä luonnollisesti kaikki ryhmät. Pöh. Toinen on blogspot:n blogit, eivät aukea kuin satunnaisesti. Ärsyttää..

Blogin päivityskin on jäänyt, koska tietokoneen avaaminen kohottaa nykymenolla turhan usein verenpaine lukemia. Mutta nyt tämä kone näyttää taas toimivan, joten raporttia valmistuneista seuraavassa..

Edellisen postauksen huivi on viimein saanut lopullisen muotonsa, pingottaminen kesti luvattoman kauan eli eilen illalla kiristelin sekä lankoja että hermoja. Pingottaminen todisti taas tarpeellisuutensa ja niin rumasta ankanpoikaisesta kasvoi joutsen, jonka siipiväli on 200 cm ja korkeus 80 cm. Miilaik.

1753740.jpg

 

Seuraavaksi puikoille pääsi poikapuolen tilaamat sukat. I selasi Favorite Socks 25 Timeless design from interweave kirjaa minun neuloessani edellisiä lahjussukkia ja kysyi neuloisinko hänelle Hidden passion sukat. No tottahan toki. Langaksi valitsin poikavärit, ohutta sukkalankaa sinisenä ja ruskeana. Muutama päivä ankaraa tikuttelua ja tässä tulos

1753749.jpg

Harmonisen väriset, hyvin istuvat sukat -minulle. Prkl!!

Malli: Hidden Passion, kirjasta Favorite Socks 25 Timeless design from interweave

Lanka: ?

Puikot: 2,25 mm bambut

Kulutus: 84 g

No, nyt minulla on sitten yhdet kauniit, hyvin istuvat sukat lisää.. No eihän siinä sitten muukaan auttanut, kun uusia puikoille. I valitsi tällä kertaa itse sukkien värityksen ja tulos oli aika lailla erilainen

1753745.jpg

Eli pinkkiä ja mustaa. Vau! Kysyin kyllä pari kertaa neuletta aloittaessa, että onko kundi nyt ihan varma, mutta kyllä, pinkkiä ja mustaa sen oli oltava.

Nämä on tikuteltu samaisilla 2,25 mm bambuilla, mutta lankana tällä kertaa Novitan Nalle ja kulutus 111 g. Lopputulos: sen verran isommat, että menee poitsulle. Saaja piti, mutta neuloja tympääntyi kahteen kertaan neulottuun malliin totaallisesti.

Minulle jääneiden sukkien loppulangoista värkkäsin sitten pika pikaa rätin, kun joku nimeltä mainitsematon henkilö oli mennyt paiskaamaan viimeisen tiskirätin roskikseen tarkistamatta onko uutta jemmassa.

Eli mikään varsinainen taidonnäyte, mutta ajaa asiansa.

1753750.jpg 

Eli ole suuren suuri, olisko n. 18 cm kanttiinsa, mutta kaksinkertaisella langalla neulottuna kulutukseksi muodostui huimat 72 g. (vertaa sukkien kulutukseen ??!!!)

Valmistui kesäkuussa vielä pari muutakin pikkutyötä, yritän ehtiä kuvaamaan ja postaamaan ne huomenna.