Eli yhä neulotaan villahousuja. Edellisen kirjoituksen jälkeen on valmistunut taas neljät lyhytlahkeiset merinot. Eikkuliini osallistuu pääkaupunkiseudun kestovaippahulinoille maaliskuun alussa ja tämäon aiheuttanut pientä käsitöiden yksipuolistumista lähiaikoina. No, nyt on puodin merinovillat kulutettu loppuun ja voi huo'ahtaa helpotuksesta ja kaivaa muut väkerrykset naftaliinista.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin hahtuvaahan puodissa on vielä useampikin kiekko, mutta nyt ei vaan jaksa, ei sitten millään. Tikuttelin mä kyllä eilen tähteiksi jääneistä hahtuvista 6 hahtuvaista imua, joten tämä minulle plussaksi  laskettakoon.

Loppupäivän (tai siis neulonta-ajan, tehdään täällä sentään muutakin kuin neulotaan) käytin Samos-neuleeni edistämiseen. Aloitin tuossa männäviikolla (jep seuraan Uutisvuotoa) Ullan ylösalaisin raglanin samoksesta. Lanka oli neuletakin muodossa marinoitunut jo useamman vuoden, kaikki kappaleet neulottuina, kasaamista vailla. Tulin tuumailtuani siihen tulokseen, että jos tuossa vaiheessa ufoutuu useammaksi vuodeksi alkuperäinen pintaneule ei hirvittävästi kiehdokaan ja pistin tekeleen purkuun. Nyt neule on tilanteessa, että vartalo-osaa on neulottu n. 10 cm kainaloista. Kyllä se siitä etenee.

Mutta mutta.. käly piipahti kaffeella eilen illalla ja sen soittaessa mä muistin, että pirulavita, mähän lupasin neuloa sille ne kirjoneulesormikkaat. Olipas hieman nolo olo kertoa, että tilatuista viidestä parista olen neulonut 1 1/2 sormikasta, jotka nekin menevät purkuun. Toi rontti vielä  mulle lisää lankaakin, ettei vaan lopu  kesken.. No, samosneule lensi vauhdikkaasti koppaan ja sukkapuikkoja etsiskelemään. Ensimmäinen näistä kymmenestä sormikkaasta on nyt siinä  pisteessä, että pikkurilliä väännän.

Itse asiassa näillä sormikkailla ei ole niin hirvittävä kiire dead line on vasta toukokuun lopussa.. vai alussa?  mutta enivei, ei siis ihan hengenhätä vielä. Neulomistahti tulee kyllä hidastumaan radikaalisti ensi kuun alussa kun meikäläinen palaa töihin.. Jep jep, nyt riitti kotiäitiys, typy tarhaan ja äiti töihin. Päätöstä helpotti talouspoliittinen tilanne, mutta nyt ajatus töihin paluusta, omasta elämästä kodin ulkopuolella, aikuiskontakteista jne. tuntua varsin houkuttelevalta. En mä sitä sano, etteikö tämä aika olisi ollut antoisaa ja kiinnostavaa, mutta aikansa kutakin. Nyt on aika palata arkeen ja yrittää saada arki pyörimään taas uudella tavalla.