Tosiaankin, kuten kaikki muistavat osallistuin tähän tempaukseen suurella innolla ja onnekseni sain SNY:kseni Sufferiinan.

Viimeinen paketti viipyi  postissa hävyttömän pitkään, Sufferiina oli jättänyt aiemman postauksen kommentteihin, että paketti oli lähetetty 19.11(?) ja pakettikortti oli  ilmestynyt postilaatikkoon lomamme aikana. Lomailimme siis koko perheen voimin Egyptissä 10.12 - 17.12 välisen ajan. Hmm, mielestäni luokatonta palvelua postilta, mutta tuli se hartaasti kaivattu paketti vihdoin viimein perille ;).

Paketti sisälsi aivan ihanan E-P:N käsi- ja taideteollisuus ry:n tarvikepaketon Rimppakinttu-tonttuun. Todella suloinen. Mutta koska joulun aikataulu oli reissun vuoksi tiukka ja vielä  pisteenä iin päälle risteilimme pikaisesti 20.12, päätin suosiolla jättää tontun teon ensi jouluun. Mitenkäs sitä sanotaan, että kiireessä ei tule kuin ku... ja en missään nimessä halunnut pilata tätä tonttua hosumalla.

Ensi syksynä kaivan paketin esiin ja teen tontun valmiiksi muistuttamaan sekä kuluneesta vaihdosta että typyn ensimmäisestä joulusta ;).

Valittettavasti kuvia en saa nyt siirrettyä koneelle, joten tonttu julkaistaan todennäköisesti vasta valmiina.

Mutta kiitos Sufferiina ihanasta vaihdosta, lahjat olivat mieluisia ja piristivät syksyä. Mieskin odotti paketteja kieli pitkällä niistä ilmestyneiden herkkujen ansiosta ;).

Kiitokset myös vaihdon emännälle ja muille tempaukseen osallistuneille!