Olenhan minä toki kuluttanut niitä aiemmassa postauksessa esiteltyjä kankaitakin. Testailtu on erillaisia kaavoja joita pengoin yahoon kestovaippa-ryhmän sivuilta. Tietenkin lähes jokaista kaavaa piti muokata jo ennen testiversion tekemistä, osaa tarkoituksella ja osaa kömmähdysten kautta.

Pul - kangasta en ole ennen ommellut, joten päätin uhrata keltaisen pul:in (väri joka vähiten miellytti silmää) näihin kaava- ja ompelutestailuihin. Siksi värimaailma ja kuosit ovat näissä seuraavissa hieman hmm.. no mielikuvituksettomia. Mutta tässä näitä lähiaikoina tehtyjä testereitä.

946958497_7d2963c14e_m.jpg

Taskukuori, pul ja kuivaliinaneulos. Tuomio: valtava meidän typylle. Käytössä tällä hetkellä muotoonommeltojen sisävaippojen kuorena. No, Eiköhän tuo likka tuosta kasva ;).

947761156_b4df805ba1_m.jpg

Mama birdin AIO. Pul, flanelli ja kuivaliinaneulos. Imuna hamppua ja bambua. Tuomio: Todella kiva, näitä oli pakko heti tehdä kaksi, kun ensimmäisen leikkuussa tapahtui moka, ja piti vielä testata oikein tehtynä. Ainoa vaippa, jossa kaavaa ei ole muokattu tavalla tai toisella.

947761306_8ca1014962_m.jpg

Tasku-kuorivaippa. Termistö on vielä aloittelijalta hakusessa, mutta eiköhän tuosta ymmärrä. Materiaaleina kuosikangas, pul ja kuivaliinaneulos. Täyttöaukko takana, ei kiinteitä imuja.Tuomariston päätös: hyvän mallinen, menee lyhyen vaihtovälin vaippana. Pito saisi olla parempi.

946958437_84678a19ba_m.jpg

Sivutarrallinen taskukuorivaippa. Pul, flanelli ja kuivaliinaneulos. Ai miten niin sitä mielikuvitusta uupuu..Tuomio:ihan jees, vähän on vartalonympärys vielä reilu ja haarus turhan kapea mun muotoonommelluille imuille.

946958661_c92a98fdf9_m.jpg

Kuorivaippa vuotosuojilla. Pul ja Nalle Puh flanelli. Tuomio: Malli ihan ok, pito aikas onneton.

947760404_22058545e1.jpg

Muotoonommeltuja sisävaippoja, aiemmin sovellettu meille loistavasti istuva oma kaava. 4 sinisellä kuosilla ja 3 punaisella. Kuosikangas puuvillaa, flanelli ja kuivaliinaneulos. Kiinteinä imuina hamppua, sherpaa ja bambua eri kokoonpanoina. Ei lärpäkkeitä, lipareita tai täyttöaukkoja. Se on siinä.Tuomio: omasta kaavasta ei vissiin ole soveliasta sanoa näin, mutta se vaan on yksinkertaisesti loistava.

ja  vielä yksittäiskuvat edellä nähdyistä.

947761016_b613a21495_m.jpg947761096_4b4233d311_m.jpg

Vaippatehtailun yhteenveto: ihan kivoja vaippoja ja tuohan nämä vaihtelua villahuosuille, mutta musta villahousut toimii paremmin kosteussulkuna.

Lisäksi asiaa voisi auttaa jos kankaan laittaisi oikein päin ja toisaalta nepit tarrojen tilalla vähentäisi kankaaseen tulevia reikiä. En ole vaan koskaan käyttänyt muita kuin niitä vanhanaikaisia ommeltavia neppejä. Täytyisi saada joku hieman opastamaan ja löytää paikka jossa olisi kaikki tarvikkeet.

Varmasti ei jää loputkaan kankaat käyttämättä, kertoisipa vaan joku, mihin piruun olen jemmannut vaal.pun/mustan pääkallo pul:in jonka ostin Ummalullasta. Oletteko muuten testanneet paikkaa? Mä tykkään.

Tulostelin jo uusia vaippakaavoja nyt erinäköisillä lärpäkkeillä testattavaksi, sormet syyhyää testailuun, mutta ehkä mun pitäisi ensin tehdä yhdet verhot, jotka on jo toista kuukautta odottaneet ompelua. Aloitin ne kyllä jo eilen illalla, joten eiköhän ne tuosta valmistu, kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni.