Ensin aikoja siten valmistuneet smiley- hahtuvat edestä ja takaa..

946959133_8b55631dd9_m.jpg947847170_d46abc7e55_m.jpg

ja samaan sisarusparveen kuuluvat nalle-pökät:

947847326_80318c1dff_m.jpg

Neulahuovutettu nalle on huvittavan säälittävä. Ei vissiin tekisi pahaa joskus suunnitella loppuun asti ennen kuin alkaa toteuttamaan. No täytyyhän blogin nimikin näkyä töissä. Kuvassa se ainakin näkyy, mun varpaat pilkottaa vasemmassa alanurkassa.

Sitten Ruskovillan hahtuvasta ja ohjeella neulotut peruspökät. Kaipaisi jotakin piristystä, mutta inspiraatio on heikoilla tuon nalle-viritelmän jälkeen.

947847478_4826ae9732_m.jpg

Hahtuva oli huomattavasti paksumpaa kuin viron sukulaisensa. En saanut päätettyä pidinkö siitä vai en. Hmmm. Miten niin vaikea ihminen. Pitänee vissiin ostaa tätä lisää, että pääsee muodostamaan mielipiteensä ;).

Olen minä muutakin neulonut kuin villahousuja, mutta hahtuvasta en osannut irroittautua. Pipo (vai hattu?) hahtuvasta on odotellut päättelyä ja pesukonetusta pari-kolme viikkoa. No eikös se vielä ole kesä, joten ei kai tässä niin kiire ole. Toisaalta olisi kiva saada malli testattua, koska suunnitelmissa olisi tuhota Tallinnan tuliaishahtuvat joululahjoiksi ja jos tämä malli on hyvä voisi alkaa sarjatuotannon.. Noh, kahtellaan.

947847386_8284e24096_m.jpg

Tikutin ystävän pojalle kolmivuotislahjaksi lisko-hupparin. Lankana oli minni-akryyli lanka ja malli oma sovellutus Novitan mallista. Myöskin takakappaleen kuva on suoraan Novitalta.

947700786_b7b4cce08d_m.jpg946886213_70897e6759_m.jpg

Mitäpäs muuta neulerintamalla? no, baijerilaissukat on edelleen siinä -toinen valmis ja toinen aloittamatta- vaiheessa, MS3 odottaa seuraavaa vihjettä ja jälleen yhdet hahtuvapökät puikoilla. Ilmeisesti niiden kutominen aiheuttaa riippuvuutta.

MS3:sta sen verran, että muuttuihan ihanan vaihtelevasti alkanut huivi yht´äkkiä tylsäksi, blaah. Edellisen vihjeen nähdessäni mietin jo jätänkö kokonaan kesken, mutta tikutin sen nyt ajantasaiseen pisteeseen. Luonnollisesti unohdin lisätä sinne käsketyn "elämänlangan" ja nyt pohdiskelen pitäisikö purkaa se 20-30 kerrosta, että saisin sen lisättyä oikeaan kohtaan vai pidennänkö huivia ja lisään sen nykyiseen kohtaan.

Pidennys vain johtaisi sen saman tylsän mallikerran loputtomaan toistamiseen. Toisaalta, voisi olla hyvin terapeuttista purkaa koko p***a.